10.-11.4.2015

Tonight: Tonight – tapahtuma performanssitaiteelle

”Tonight ilmenee jotenkin kai ajatuksen voimalla tai muuten omalakisesti. Joka kerta toteutuessaan aiheuttaa se meissä asianosaisissa suurta hämmästystä. Ehdimme jo tottua tapahtuman tapahtuvan tavallisesti Suomenlinnan saarella Galleria Augustassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Olemme joutuneet korjaamaan käsityksiämme ja oppineet että Tonight on liikkuva. Emme osaa selittää miksi. Ehkä huvin vuoksi.”

Tonight on performanssitaiteilijoiden Tomasz Szraman ja Liina Kuittisen kuratoima kansainvälinen esitystapahtuma, joka kestää yöstä aamuun. Tapahtumaa on aiemmin järjestetty muun muassa Galleria Augustassa Suomenlinnassa, Mad House Helsingissä ja Porin taidemuseossa.

Kutomon Tonightissa esiintyvät taiteilijat:
Shannon Cochrane (CA)
Beate Linne (GE)
Alice De Visscher (BE)
Mireia Arnella (SE)
Tomasz Szrama (FI)
Tanja Koistila (FI)
Philip Luddite (FI)
Siiri Nevalainen (FI)
Anna Matveinen ja Linda Inkeroinen (FI)

Tonight alkaa Kutomolla perjantaina 10.4.2015 klo 23:59 ja jatkuu läpi yön lauantaiaamuun klo 6:00 asti. Tapahtumassa avautuu myös Kutomon uusi tila, Studio 2!
Vapaa pääsy!

blacktonight.fi

Nykytaidetila Kutomo
Kalastajankatu 1 B
20100 Turku

Bussit 4, 40 Kauppatori-Amiraalistonkatu, päätepysäkki tai bussi 1 Kauppatori-Satama, Veistämöntorin pysäkki

 

Tonight: Tonight – event for performance art

“Tonight is telepathic working environment. Nothing is agreed, no thing is arranged, no organising happens. Only the event appears. It simply materialises once in a while. First it seemed that it could be most likely found in Suomenlinna in Gallery Augusta. Now it looks like there is no guarantee. We can not tell if it is getting bored or wants to travel just for fun. For more fun. It must be curious. So young. But already so experienced. Somehow.”

Tonight is an international performance art event curated by performance artists Tomasz Szrama and Liina Kuittinen. The event lasts from midnight till early morning. Tonight has earlier happened in Gallery Augusta in Suomenlinna, Mad House Helsinki and Pori Art Museum among other places.

The artists of Tonight at Kutomo:
Shannon Cochrane (CA)
Beate Linne (GE)
Alice De Visscher (BE)
Mireia Arnella (SE)
Tomasz Szrama (FI)
Tanja Koistila (FI)
Philip Luddite (FI)
Siiri Nevalainen (FI)
Anna Matveinen and Linda Inkeroinen (FI)

Tonight starts at Kutomo on Friday 10 April 2015 at 11:59 pm and continues through the night till 6 am on Saturday morning. Tonight also opens the new space of Kutomo, Studio 2!
Free entry!

blacktonight.fi

Contemporary art space Kutomo
Kalastajankatu 1 B
20100 Turku

Busses 4, 40 Kauppatori-Amiraalistonkatu, last station or bus 1 Kauppatori-Satama, Veistämöntori station