New dance & performance

Ehkä-tuotanto etsii tuotantosihteeriä!

Taiteilijavetoinen Ehkä-tuotanto mahdollistaa ja yhteistuottaa uuden tanssin ja esitystaiteen tekijöiden, taiteilijaryhmien ja kollektiivien teoksia, vierailuja ja projekteja. Ehkä ylläpitää Turussa nykytaidetila Kutomoa, jossa järjestetään ympäri vuoden esityksiä, tapahtumia, tanssinopetusta sekä työpajoja eri kohderyhmille. Tanssi- ja esitystaiteen rinnalla Kutomolla nähdään teoksia muun muassa kuvataiteen, performanssin sekä musiikin ja äänitaiteen aloilta. Lisäksi studiot ovat jatkuvassa käytössä taiteilijoiden residenssi- ja työskentelytiloina.

Vuodesta 2004 toimineen yhteisön ja vuonna 2009 avatun taidetilan taloudelliset resurssit ovat rajalliset ja harkinnanvaraiset. Ehkä-tuotannolla ei toistaiseksi ole vakituista palkattua henkilökuntaa, joka vastaisi tuotantoon, tiedotukseen tai tekniikkaan liittyvistä tehtävistä, vaan toimintaa toteutetaan pitkälti taiteilijoiden vapaaehtoistyön voimin. Nyt Ehkä-tuotanto etsii tuotantosihteeriä Kutomolle!

Vuoden 2020 alusta palkattava osa-aikainen (50%) tuotantosihteeri tulee työskentelemään tiiviissä yhteistyössä Ehkä-tuotantoa koordinoivien Maija Reeta Raumannin ja Anna Torkkelin sekä Kutomolla kulloinkin työskentelevien taiteilijoiden kanssa. Tuotantosihteerin työnkuva muodostuu pääosin viestinnästä, tiedotuksesta ja tilastoinnista sekä yleiseen toiminnan organisointiin ja järjestämiseen osallistumisesta. Tuotantosihteerin vastuulla on kommunikointi ohjelmistoon valittujen taiteilijoiden kanssa, aikatauluista ja muista käytännön asioista sopiminen sekä vaihtuvien projektien juoksevissa asioissa avustaminen. Tehtävään sisältyy Ehkä-tuotannon nettisivujen päivittäminen, sosiaalisen median ylläpito ja muissa medioissa toteutettava tiedotustyö. Tuotantosihteeri työskentelee tarvittaessa myös Kutomon tapahtumien yhteydessä esimerkiksi lipunmyyjänä. Työn tekemiseen henkilö saa käyttöönsä viihtyisän ja rauhallisen toimistotilan nykytaidetila Kutomolla.

Etsimme henkilöä, jolla on tanssi- ja esitystaiteen kentän tuntemusta, kokemusta tuotannollisista tehtävistä esittävien taiteiden parissa ja mahdollisia omia taidealan verkostoja. Haemme itseohjautuvaa työntekijää, joka on kiinnostunut työskentelemään nimenomaan taiteen kentällä. Palkattavalta henkilöltä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä sujuvaan kirjalliseen ilmaisuun. Työkielenä on pääasiassa suomi, mutta englannin taito on tehtävässä välttämätön.

Osa-aikaisen tuotantosihteerin työn suunnitellaan alkavan 2.1.2020 tai sopimuksen mukaan. Tehtävään palkataan hakuprosessin kautta valittava henkilö ensin puoleksi vuodeksi (6 kk), jonka jälkeen työ mahdollisesti jatkuu määräaikaisella sopimuksella. Työn suorituspaikka on Turussa, mutta työn luonne mahdollistaa osittaisen etätyön. Osa työstä tapahtuu iltaisin ja viikonloppuisin. Tuotantosihteerin palkka on 1090 €/kk (brutto, sis. lomakorvauksen 9%).

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi 8.11.2019 mennessä osoitteeseen ehkatuotanto(at)gmail.com.

Liitä hakemukseen ansioluettelosi ja esittele tiiviisti, miksi työnkuva kiinnostaa ja mikä sinua motivoi hakeutumaan mukaan Ehkän toimintaan. Haastatteluihin kutsutaan viimeistään viikolla 48 ja päätös tehdään joulukuun alussa.

Kuva: Anna Breu