Kuva/Photo: Maarit Mustonen

Maarit Mustonen ja Anne Naukkarinen: WATER FALL

”Kuvittelemme kaksi esiintyjää näyttämölle, jossa valtava jääkuutio sulaa esityksen aikana vesilammikoksi. Esiintyjät riitelevät siitä kumman vuoro on laittaa ruokaa. Välillä vesiputouksen ääni peittää heidän äänensä. Yht’äkkiä toinen tamppaa vauhdikkaasti jalkojaan lattiaa vasten ja heilauttelee päätään puolelta toiselle. Nyt toiselle (siis sille toiselle) selviää että tämä onkin tanssiteos. Hän puhkeaa nauruun. Vesiputous peittää heidät jälleen. Toinen saa hyvän idean. Tapahtuu monia asioita, suurin osa jossain kaukana ja esiintyjät kastuvat läpimäriksi. Kesämökin rantaan on ilmestynyt levää. He riitelevät jälleen, toisiaan halaten, vesiputous. Toinen sahaa patjaa palasiksi. Jostain ilmestyy kolmas, vain ilmestyy. Toinen miettii mitä sitten tapahtuisi, jotain radikaalia sen täytyy olla. Nikottelua. Kuka nikottelee? Esitys päättyy katsojien itkuun. (Sydämellistä naurua.)”

Maarit Mustosen ja Anne Naukkarisen Kutomon työskentelyresidenssin päättävän esityksen lähtökohtia ovat sitoutuminen ja nestemäiset olomuodot sekä kehollinen ja kielellinen kuvittelu. Vuodesta 2014 alkaen yhteistyötä tehneet taiteilijat yhdistävät töissään tanssia, kirjoittamista ja kuvataiteen eri muotoja.

Konsepti ja esitys: Maarit Mustonen, Anne Naukkarinen
Tuotanto: Ehkä-tuotanto, Maarit Mustonen ja Anne Naukkarinen

Esitys Kutomolla lauantaina 29.10.2016 klo 19
Vapaa pääsy!

Samana iltana klo 20 Liisa Pentin teos Jeux, uudelleen kuviteltu /re-imagined Studio 1:ssä.

maaritmustonen.com
annenaukkarinen.weebly.com

Nykytaidetila Kutomo
Kalastajankatu 1 B
20100 Turku

Bussi 1 Kauppatori – Satama, Veistämöntorin pysäkki tai bussi 12 Kauppatori – Härkämäki, Annankadun pysäkki

 

Maarit Mustonen and Anne Naukkarinen: WATER FALL

Maarit Mustonen and Anne Naukkarinen will end their Kutomo residency with the performance WATER FALL. In WATER FALL Mustonen and Naukkarinen work with bodily and verbal imagination. The starting points of the work have been liquid forms and commitment. The artists have collaborated since 2014 by bringing together dance, text, and different forms of visual arts.

Concept and performance: Maarit Mustonen, Anne Naukkarinen
Production: Ehkä-production, Maarit Mustonen and Anne Naukkarinen

Performance at Kutomo on Saturday 29 October 2016 at 7 pm
Free entry!

In the same evening at 8 pm the performance Jeux, re-imagined by Liisa Pentti in Studio 1.

maaritmustonen.com
annenaukkarinen.weebly.com

Contemporary art space Kutomo
Kalastajankatu 1 B
20100 Turku

Bus 1 Market place – Harbour, Veistämöntori station or bus 12 Market place – Härkämäki, Annankatu station