Ehkä-tuotannon yleisötyöntekijä-kirjoittaja Heidi Horila seurasi lokakuussa Kaisa Niemisen ja työryhmän uuden teoksen wilting before blooming, sorry I’m late valmistumista ja kirjoitti työryhmän haastattelun pohjalta jutun. Heidi Horila on toimittaja ja kriitikko, joka on vuodesta 2010 lähtien kirjoittanut esitystaiteesta ja tanssista moniin kotimaisiin julkaisuihin sekä kulttuurilehtiin. Horila kirjoittaa esitystekstejä Ehkä-tuotannon kantaesityksistä.
wilting before blooming, sorry I’m late kantaesitetään osana Ehkä-tuotannon XS – Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaalin ohjelmistoa Nykytaidetila Kutomolla 27.11.2025. Teoksen työryhmään kuuluvat Kaisa Nieminen, Tiikka Drama, Luca Sirviö, Marika Peura, DeeDee Harmony ja Ehkän kotidramaturgi Even Minn.
Kaisa Niemisen soolo on kutsu sekä tanssijan ja katsojan sisäisiin maailmoihin
Nykytaidetila Kutomon ykkösstudion lattiaa peittää musta tanssimatto ja seiniä rajaavat osittain mustat verhot. Harvemmin tilaa näin tummanpuhuvana onkaan nähty. Tanssija-koreografi Kaisa Nieminen työryhmineen työstää XS-festivaalilla kantaesityksensä saavaa wilting before blooming, sorry I’m late -sooloteostaan.
-Halusin testata tällaista black boxin kaltaista tilasuunnittelua, mutta katsotaan mihin lopulta päädytään, Nieminen pohtii.
Ensimmäisessä soolossaan Nieminen käsittelee sisäisiä maailmojaan, aggression, nautinnon, intimiteetin ja valtarakenteiden kokemuksia. Niemisen tausta tanssijana on katutansseissa ja hip hopissa ja liikemateriaalin pohjana on lantionpohjasta lähtevä bounce, mutta teos asettuu nykytanssin kontekstiin.
Yhtenä keskeisenä kysymyksenä on oman queer-identiteetin ymmärtäminen tai hyväksyminen aikuisiällä.
-Siihen viittaa hieman leikkisesti teoksen nimikin, tietyn jatkuvan muutoksen ja keskeneräisyyden kanssa elämiseen, Nieminen sanoo.
Kutomolla näkemäni teoksen läpimenon bouncen kimmoisassa, muutoin paikoillaan pitkään pysyvässä liikkeessä tapahtuu hivutuksen ja venytyksen omaista kehitystä. Nieminen flirttailee yleisön kanssa pienillä, tunnistettavilla eleillä, leikittelee sukupuoleen liitetyillä stereotypioilla.
Valosuunnittelija Luca Sirviön sekä Ehkä-tuotannon kotidramaturgi Even Minnin kanssa mietitään, suunnitellaanko valaistus niin, että Nieminen näkee ja ottaa katseellaan kontaktia yleisöön.
-Tuntuu, että se, kun katsot ja näet minut, rakentaa teokseen intimiteettiä, Minn ehdottaa.
-Katseiden kohtaamisesta syntyy myös tietty sopimus meidän välillemme, Sirviö jatkaa.
Aiemmin muun muassa Sonya Lindforsin ja Marika Peuran kanssa työskennellyt Nieminen kertoo menevänsä teoksessa juuri flirtin kautta tietylle henkilökohtaisen nolouden testaamisen ja sietämisen alueelle.
Tanssimisen ja kehollisen kokemuksellisuuden ja sen sisäisyyden katsojalle avaamisen lisäksi Niemiselle on tärkeää tutkia, millaisia valtarakenteita kehollisuuteen linkittyy ja miten ne ovat suhteessa historiaan, nykyhetkeen ja tulevaan.
-Toiveena on paitsi tarkastella, miten nämä asiat resonoivat omassa kehossa, myös sitä miten katsojat voivat reflektoida niiden kautta omia kokemuksiaan ja tunteitaan, Nieminen avaa teoksen taustoja.
Sisäisten maailmojen ulostuominen ja näkyväksi tekeminen on monia kysymyksiä herättävä prosessi, esimerkiksi suhteessa aggressioon ja seksuaalisuuteen. Nieminen puhuu paljon shiftaamisesta, asioiden liukumista ja ristikkäisyyksistä.
Aggressio ei ole hänelle negatiivinen tunne, jollaiseksi se ehkä yleisesti mielletään. Siihen voi liittyä myös nautintoa.
-Itselleni aggressio ja ylipäätään vahva emotionaalisuuden ilmaisu tämän teoksen kontekstissa tapahtuu tonuksen eli vahvan lihasjännityksen ja sen tuottaman liikkeen ja intensiteetin kautta. Siinä ilmenee myös liiketaustani hip hop -tanssissa ja katutanssikulttuurissa, Nieminen kuvailee.
Teoksessa on myös huumoria ja iloa. Sisäiset maailmat liukuvat näyttämölle eri muodoissa.
Niin ikään teoksen äänimaailma on Niemisestä lähtöisin. Hän maiskauttelee, inahtelee ja kiljahtelee. Äänisuunnittelija-säveltäjä Tiikka Drama ei halunnut toteuttaa teokseen erillistä musiikkilähtöistä äänisuunnittelua, vaan hän muokkaa ja miksaa Niemisestä syntyviä ääniä erilaisin efektein. Äänet venyvät ja muotoutuvat teoksessa laajoiksi, tilassa leviäviksi installaatiomaisiksi aalloiksi tai maisemiksi.
Äänen tuottamisen idea on Niemisen mukaan lähtenyt hengityksestä itsestään, siitä mitä hengitys vapaasti kulkiessaan tuottaa, ja mitä toisaalta sitä pidättämällä voi tapahtua.
-Hengitys on kehollisen tuntuman erottamaton osa, ja se kulkee rinnakkain tässä muun ruumiillisen ilmaisun kanssa.
HEIDI HORILA
6.11.2025
Kuva: Patricia Carlitos
Heidi Horila: Kaisa Nieminen: wilting before blooming, sorry I’m late
In October, Ehkä’s audience engagement person and writer Heidi Horila followed Kaisa Nieminen and the working group as they worked on a new performance, wilting before blooming, sorry I’m late, and wrote an article based on an interview with the working group. Heidi Horila is a journalist and critic who has been writing about performing arts and dance for many Finnish publications and cultural magazines since 2010. Horila writes performance texts about Ehkä-production’s premieres.
wilting before blooming, sorry I’m late premieres as part of Ehkä-production’s XS – Festival for New Dance and Performance’s program at Contemporary Art Space Kutomo on 27.11.2025. The working group of the performance includes Kaisa Nieminen, Tiikka Drama, Luca Sirviö, Marika Peura, DeeDee Harmony, and Ehkä’s house dramaturg, Even Minn.
Kaisa Nieminen’s solo invites us to enter the inner worlds of both the dancer and the audience
In her first solo work wilting before blooming, sorry I’m late, dancer-choreographer Kaisa Nieminen explores her inner worlds, experiences of aggression, pleasure, intimacy, and power structures. Her background as a dancer lies in street dance and hip hop, but this work situates itself within the context of contemporary dance.
One of the main questions for Nieminen and the work is understanding and accepting her own queer identity as an adult.
-There is a playful reference in the title to this as well – living with a certain constant change and incompleteness, Nieminen says.
Nieminen strives to reveal the dancer’s inner and embodied experiences to the audience and invites people to share in them. It is also important for Nieminen to study what kinds of power structures are linked to corporeality and how they are in relation to history, the present moment, and the future. She hopes to view how these matters resonate in her own body.
-Hopefully, the audience can also reflect on their own feelings and experiences through the work/performance.
HEIDI HORILA
6.11.2025
Photo: Patricia Carlitos