Ehkä-tuotannon yleisötyöntekijä-kirjoittaja Heidi Horila seurasi loppuvuodesta 2025 Kaisa Niemisen ja työryhmän uuden teoksen wilting before blooming, sorry I’m late valmistumista Nykytaidetila Kutomon residenssissä. Aiemmin marraskuussa Horila haastatteli työryhmää, sen pohjalta tehdyn jutun voi lukea täältä. Alla oleva teksti on kirjoitettu esityksen ensi-illan 27.11.2025 jälkeen.
Heidi Horila on toimittaja ja kriitikko, joka on vuodesta 2010 lähtien kirjoittanut esitystaiteesta ja tanssista moniin kotimaisiin julkaisuihin sekä kulttuurilehtiin. Horila kirjoittaa esitystekstejä Ehkä-tuotannon kantaesityksistä.
wilting before blooming, sorry I’m late kantaesitettiin osana Ehkä-tuotannon XS – Uuden tanssin ja esitystaiteen festivaalin ohjelmistoa Nykytaidetila Kutomolla 27.11.2025. Teoksen työryhmään kuuluvat Kaisa Nieminen, Tiikka Drama, Luca Sirviö, Marika Peura, DeeDee Harmony ja Ehkän kotidramaturgi Even Minn.
Kasvojen tanssilla ja vivahteiden spektrillä vallasta ja nautinnosta
Kaisa Niemisen wilting before blooming, sorry I’m late käynnistyy Nykytaidetila Kutomolla löysään t-paitaan pukeutuneen Niemisen seisoskellessa yleisön edessä. Teos ottaa alkusysäyksen hip hopin bouncesta, lantionpohjasta lähtevästä liikkeestä. Tilassa kuuluu vain Niemisen paljaiden polvien narinaa niiden koukistuessa ja suoristuessa.
Hän hymyilee, luo filrttailevia ja vihjailevia katseita yleisöön. Kasvoilla häivähtelee rajaton kirjo jonkinlaisia opittuja ja harkittuja ehdotuksia, eleitä. Maskuliini, feminiini, nonbinääri sekoittuvat. En ole varma, milloin nämä eleet luovat jonkinlaisia yhteyksiä katsojan ja esiintyjän välille, milloin niissä on vallankäyttöä. Nieminen pysyttelee koko ajan lähellä yleisöä Luca Sirviön staattisessa, hieman hämyisessä valosuunnittelussa. Kasvojen tanssissa kaikkein pienimmätkin eleet tulevat näkyväksi, ovat keskiössä. Niemisen ilmeily huvittaa, mutta samalla tunnen epämukavuutta.
Esitystilanne on intensiivinen. Äänimaailma alkaa koostua Niemisen erilaisista ääntelyistä, suun naksautteluista ja venyvistä ja kasvavista huohotuksista. Samaan aikaan hän ilmentää halua, mutta myös pakotuksen tunnetta. Käsien vastakkain puristus kuin imee suostumukselliseen vuorovaikutukseen tarvittavan hapen. Nieminen astuu yleisön keskelle ja ottaa kohteekseen yhden yleisön jäsenistä, luo tämän kanssa vahvan katsekontaktin ja jatkaa flirttailevaa, sanatonta ehdottelua. Esiintyjän valta tällaisessa muodossa herättää aina kysymyksiä ja on riskaabeliakin. Haluan luottaa siihen, että taitavat ammattilaiset tunnistavat yleisöstä ne, joihin voi luoda näinkin jännitteisen kontaktin.
Niemisen intiimi kanssakäyminen yleisön kanssa muuttuu etäistetyksi ruumiilliseksi kokemusmaisemaksi, kun hän siirtyy tilassa taaemmas tuottaen nautinnon ja kauhun sekaisia, alati kovenevia huutoja. Myrsky möyryää tilassa, mennään hämärään ja tummuuteen, äänisuunnittelija Tiikka Drama luo jonkinlaisen pulppuavan lietteen alkulähteen. Tietyllä pulssilla tapahtuva valon välke paljastaa Niemisen kasvoilta ihmisen pimeitä paikkoja. Hänen hahmossaan tekeytyy sekä hyökkääjä että uhri. Olen jotenkin täysin auki tämän kameleonttimaisuuden edessä. Nieminen luo teoksessaan kasvojen ja ruumiin olemisen vivahteiden spektrillä hahmostaan samalla subjektin ja objektin, joka häilyy hölmöyden, hauskuuden, nautinnon, vaaran ja tuhoavuuden eri pinnoilla ja rajoilla.
Teoksen ihmislähtöinen äänenkäyttö on täydessä yhteydessä teoksen ruumiillisuuteen. Äänisuunnittelija Tiikka Draman efektoimat, tilaan leviävät Niemisestä syntyvät äänet ovat kuin omia ruumiin jatkeita ja juonteitaan. Välillä Drama poimii jonkin yksittäisen, lyhyemmän äännähdyksen, joka soi jämptisti tilassa kuin vieteri ja sammuu yhtä äkkiä kuin syttyikin.
Näin äskettäin Lilla Teaternin Édouard Louis’n romaaneista näyttämölle sovitetun Våldets historian. Teos on paitsi homoseksuaalin pojan kasvutarina, käsittelee väkivaltaa koko yhteiskunnan lävistävänä mekanismina. Vaikka erilaisin tulokulmin, näissä molemmissa esityksissä tarkennetaan myös queeriin nautintoon ja haluun ja sen näyttämiseen. Siirtymät motiivien, intentioiden ja tekojen välillä voivat olla lähes näkymättömiä, ei aina ymmärrettäviä. Normien, stereotypioiden ja valtasuhteiden maailmassa itsen tekeytyminen ja sen asettuminen on jatkuvaa ja hinkkautuvaa.
HEIDI HORILA
29.11.2025
Kuva: Jussi Ulkuniemi