Laura Jantusen Paikantumaton (työnimi) on suuntautumattomuuden kehollista tuntua tutkiva tanssiteos, jossa tunnistettava ja tunnistamaton, tiedetty ja ei-tiedetty sekä paikannettu ja paikantumaton ovat yhtä aikaa läsnä rinnakkaisina. Teoksen aihe syntyi tarpeesta löytää uusia selviytymiskeinoja epävakauteen, jonka sota, ilmastonmuutos ja polarisoituminen synnyttävät. Teosprosessin aikana suuntautumattomuus kohdataan huojuvana, uusia perspektiivejä avaavana ja luovana tilana, kuten tutkija Sara Ahmed kuvailee disorientaatiota teoksessaan Queer Phenomenology (2006). Teos ehdottaa, että sen sijaan, että pyrittäisiin kohti vakaata, tuttua ja turvallista olotilaa, antautuisimme hämmennyksen ja epävakauden aikaansaamalle huojuvuuden tunteelle.
Nykytaidetila Kutomon residenssin aikana koreografi Laura Jantunen työskentelee tanssijoiden Arttu Halmetoja, Pääsky Miettinen ja Pauliina Sjöberg kanssa teoksen liikemateriaalin parissa. Teoksen tanssi syntyy Jantusen kehittämän Somagics -liikeharjoitteen kautta. Somagicsin keskiössä on intiimi, yksityiskohtainen ja elävä suhde liikkujan omaan aistihavaintoon. Residenssin päätteeksi teoksesta esitetään demo Nykytaidetila Kutomolla Turun Taiteiden yönä 15.8.2024. Teoksen työryhmään kuuluvat myös säveltäjä Leevi Räsänen, joka säveltää teosta varten uutta musiikkia sekä äänisuunnittelija Mitja Nylund, valosuunnittelija Ilmari Paananen ja pukusuunnittelija Kasia Gorniak.
Esitysdemo Nykytaidetila Kutomolla Turun Taiteiden yönä
to 15.8. klo 18
Vapaa pääsy!
Koreografi: Laura Jantunen
Tanssijat: Arttu Halmetoja, Pääsky Miettinen ja Pauliina Sjöberg
Säveltäjä: Leevi Räsänen
Äänisuunnittelija: Mitja Nylund
Valosuunnittelija: Ilmari Paananen
Pukusuunnittelija: Kasia Gorniak
Tuotanto: Ehkä-tuotanto ja Laura Jantunen
Residenssi: Ehkä-tuotanto/Nykytaidetila Kutomo (Turku)
Tukija: Samuel Huberin taidesäätiö
Kesto: noin 30 min
Kuva: Laura Jantunen
Laura Jantunen on monialaisesti työskentelevä koreografi, tanssija ja tekstiilitaiteilija. Taiteellisessa työssään hän on kiinnostunut oudoista päivittäisistä tapahtumista, tiedostamattoman tiedostamisesta, ei-tietämisestä sekä eksymisen tunnusta. Keskeinen asenne hänen ajattelussaan on heilahtelu ääripäiden kuten tunnistettavan ja tunnistamattoman tai mahdollisen ja mahdottoman välillä.
Ehkä-tuotannossa noudatetaan turvallisemman tilan ohjeistusta. Valitettavasti Nykytaidetila Kutomon tilat eivät ole esteettömät. Rakennuksessa on portaita, eikä siellä ole esteetöntä wc-tilaa.
Laura Jantunen: Dis/orientation (working title)
Dis/orientation (working title) by Laura Jantunen is a dance performance that explores the bodily sensation of disorientation, where the recognizable and unrecognizable, the known and unknown, and the located and unlocated are simultaneously present. The concept of dis/orientation arose from the need to find new ways of coping with the instability generated by war, climate change, and polarization. Throughout the process of creating the piece, disorientation is approached as a swaying, perspective-opening, and creative space, as described by researcher Sara Ahmed in her book Queer Phenomenology (2006). The performance proposes that instead of aiming toward a stable, familiar, and secure state, we would surrender to the swaying sensation caused by confusion and instability.
During the residency at Contemporary Art Space Kutomo, choreographer Laura Jantunen works on the movement material with dancers Arttu Halmetoja, Pääsky Miettinen, and Pauliina Sjöberg. The dance of the piece is created through Jantunen’s developed Somagics movement exercise. Somagics focuses on an intimate, detailed, and vivid relationship with the mover’s sensory perception. At the end of the residency, the working group presents a demo of the work at Contemporary Art Space Kutomo during the Night of the Arts in Turku on 15.8.2024. The team also includes composer Leevi Räsänen, who will compose new music for the piece, as well as sound designer Mitja Nylund, lighting designer Ilmari Paananen, and costume designer Kasia Gorniak.
Performance demo at Contemporary Art Space Kutomo during the Night of the Arts in Turku
Thu 15.8. at 18
Free entry!
Choreographer: Laura Jantunen
Dancers: Arttu Halmetoja, Pääsky Miettinen and Pauliina Sjöberg
Composer: Leevi Räsänen
Sound designer: Mitja Nylund
Lighting designer: Ilmari Paanenen
Costume designer: Kasia Gorniak
Production: Ehkä-production and Laura Jantunen
Residency: Ehkä-production/Contemporary Art Space Kutomo (Turku)
Supporter: Samuel Huber Art Foundation
Duration: approx. 30 min
Photo: Laura Jantunen
Laura Jantunen is a multidisciplinary artist, who has worked as a choreographer, dancer, and textile artist since 2011. In her artistic work, Laura is fascinated by odd everyday events, becoming aware of the unconscious, not-knowing, and the feeling of getting lost. Her thinking is characterized by the oscillation between extremes, such as the recognizable and the unrecognizable, or the possible and the impossible.
Ehkä-production follows safer space guidelines. Unfortunately, the space at Contemporary Art Space Kutomo is not fully accessible; there are stairs and there are no accessible toilets at the venue.