Ehkä-tuotannolla on nyt oma podcast! Ehkä-puhetta -podcastissa Ehkä-tuotannon yleisötyöntekijä-kirjoittaja Heidi Horila ja kotidramaturgi Even Minn keskustelevat tanssista, esityksistä ja niistä innoittuneista ajankohtaisista teemoista.
Ajatus podcastista on ollut kaksikolla vireillä jo jonkin aikaa.
-Tarkoituksena on paitsi keskustella Ehkä-tuotannon hallinnoimalla Nykytaidetila Kutomolla nähtävistä esityksistä myös heijastella ja peilata niistä nousevia teemoja muihin suomalaisella kulttuurikentällä käytäviin keskusteluihin ja virtoihin, Horila ja Minn kertovat.
Vuoden 2026 aikana toteutetaan neljä podcast-jaksoa, jotka kytkeytyvät Ehkä-tuotannon omiin kantaesityksiin sekä Ehkän vuotuisilla Spring Roll – ja XS-festivaaleilla nähtäviin teoksiin. Horila ja Minn ovat mukana teosprosesseissa ja sukeltavat omien rooliensa kautta sisään teosten teemoihin. Podcastin ideana on kutsua mukaan myös sellaisia yleisöjä, jotka eivät välttämättä pääse teoksia näkemään.
-Esityksistä nousevat teemat antavat meille erilaisia impulsseja ja annamme niiden kuljettaa ajatuksiamme vapaasti eri suuntiin. Toivomme, että erilaiset taiteesta ja kulttuurista kiinnostuneet kuulijat ympäri Suomen löytävät podcastin pariin.
Ehkä-puhetta -podcast 2026:
1. jakso (1/4) 18.3.2026 Keijupölyä ja flirttailua yleisön kanssa
Kuunneltavissa ilmaiseksi Spotifyssa (muut alustat lisätään myöhemmin)
Puhe: Heidi Horila ja Even Minn
Äänisuunnittelu: Heidi Horila
Musiikki: Johanna Porola
Graafinen suunnittelu: Even Minn
Kuva: Elli Syrjänen
Heidi Horila työskentelee Ehkä-tuotannolla yleisötyöntekijä-kirjoittajana. Hän seuraa Ehkä-tuotannon teosprosesseja, haastattelee työryhmiä sekä kirjoittaa teosten esittely- ja jälkitekstejä. Lisäksi hän toteuttaa yhdessä Elli Syrjäsen kanssa somevideosarjaa kantaesitettävistä teoksista Ehkä-tuotannon Instagramiin.
Horila on työskennellyt toimittajana ja kriitikkona vuodesta 2009 lähtien. Hän kirjoittaa tanssista ja esittävästä taiteesta mm. Turun Sanomiin ja eri kulttuurijulkaisuihin ja on ollut mukana Suomen arvostelijoiden liiton kritiikkihankkeissa. Horilan ja kriitikko Maaria Ylikankaan yhdessä kirjoittamia esseitä kirjallisuudesta ja esityksistä on julkaistu mm. Long Playn kulttuurissa ja Kansan Uutisissa.
Even Minn toimii Ehkä-tuotannon kotidramaturgina ja on mukana osatuotantojen taiteellisissa prosesseissa. Hän toimii koeyleisönä, antaa palautetta tekijöille ja auttaa kirkastamaan teoksen ydintä ja yleisösuhdetta.
Minn on esittävän taiteen ja kirjallisuuden kentillä toimiva dramaturgi ja kirjoittaja. Viimeisimpiä dramaturgisia töitä ovat Swedish Asshole (Teater Viirus 2026) ja Industry Muscle (AD Museo/Venetsian arkkitehtuuribiennaali 2025). Minn on toimittanut Ehkä esseet -kokoelman yhdessä Anna Torkkelin kanssa vuonna 2024.
Lisäksi Horila ja Minn järjestävät työnsä puolesta Ehkä-tuotannon kantaesitysten yhteydessä pidettäviä teoskeskusteluita, joissa he toimivat haastattelijoina sekä keskustelun fasilitoijina.
Podcast: Ehkä-puhetta
Ehkä-production now has its very own podcast! In Ehkä-puhetta (Ehkä-talk) podcast, Ehkä-production’s audience engagement person and writer Heidi Horila and house dramaturg Even Minn discuss dance, performances, and current themes inspired by them.
The idea of starting a podcast has been in their minds for a while.
-The goal is not only to discuss the performances seen at Ehkä’s Contemporary Art Space Kutomo, but also to reflect on how those themes resonate with broader conversations and trends within the Finnish cultural field, Horila and Minn explain.
During the year 2026, there will be four podcast episodes, and the episodes will be released around Ehkä’s premieres and festivals throughout the year. One of the podcast’s aims is also to reach audiences who might not be able to attend the performances in person. The podcast is in Finnish.
Ehkä-puhetta podcast 2026:
1. episode (1/4) 18.3.2026 Keijupölyä ja flirttailua yleisön kanssa (Fairy dust and flirting with the audience)
Available for free on Spotify (other platforms will be added later)
Talk: Heidi Horila ja Even Minn
Sound design: Heidi Horila
Music: Johanna Porola
Graphic design: Even Minn
Photo: Elli Syrjänen
Heidi Horila works as an audience engagement person and writer at Ehkä-production. She follows the co-productions, interviews working groups, and writes texts about the performances. She also carries out a social media video series of Ehkä’s premieres on Ehkä’s Instagram with Elli Syrjänen.
Horila has worked as a journalist and critic since 2009. She writes about dance and performance arts, for example, for Turun Sanomat and culture publications, and has also taken part in The Finnish Critics’ Association’s projects.
Even Minn works as the house dramaturg in Ehkä-production and participates in the artistic processes of the co-productions. Acting as a test spectator, Minn gives feedback to the artists, helping them clarify the essence of the work and its relation to the audience.
Minn is a dramaturg and writer working in performance and literature. Their latest dramaturgical works are Swedish Asshole (Teater Viirus 2026) and Industry Muscle (AD Museo/Venice Architecture Biennale 2025). Minn edited the Ehkä essays collection with Anna Torkkel in 2024.
In addition, as part of their work, Horila and Minn organize post-performance discussions held in conjunction with the premieres of Ehkä-production, in which they serve as interviewers and discussion facilitators.

