New dance & performance

Vuoden Teatteriteko -palkinto Nykytaidetila Kutomolle

Teatterikeskus jakoi Tampereen Komediateatterissa 9.3.2020 järjestetyssä Thalia-juhlassa Vuoden Teatteriteko -palkinnon Nykytaidetila Kutomolle ja Ehkä-tuotannolle. Palkinto myönnettiin pitkäjänteisestä työstä yhteistyön kehittäjänä ja pienillä resursseilla toimivien vapaan kentän taiteilijoiden työn mahdollistajana.

Kutomo ja sen taustalla toimiva Ehkä-tuotanto ovat jo yli 10 vuoden ajan tarjonneet Turussa harjoitus- ja esitystilaa uutta luoville taidetoimijoille, yksittäisille taiteilijoille ja ryhmille. Kutomossa järjestetään muun muassa esityksiä, eri taiteen alojen työpajatoimintaa, tanssin opetusta ja monenlaisia tapahtumia. Se antaa tilan esitys- ja performanssitaiteen, kuvataiteen ja äänitaiteen tekijöille, jotka muuten toimivat usein pienillä resursseilla ja ilman vakituisia omia tiloja. 

Kutomo on esittävän taiteen vapaalla kentällä merkittävä toimija paikallisesti, valtakunnallisesti ja myös kansainvälisten yhteyksiensä vuoksi. Kutomon toiminta osoittaa, että niukoista resursseista huolimatta voi tehdä taiteellisesti kunnianhimoista ja korkealaatuista työtä. Kutomon tilan kautta on syntynyt työskentelytiloja taitelijoille, uusia kohtaamisia, taiteellisia avauksia ja monitaiteellista yhteistyötä.” 

Teatterikeskus jakaa vuosittain Vuoden Teatteriteko -palkinnon, jonka tarkoitus on nostaa esiin merkittävä taiteellinen, taidepoliittinen tai uutta luova teko. Vuoden Teatteriteko -tunnustuksen voi saada suomalainen esittävän taiteen tekijä, tutkija, työryhmä, yksittäinen produktio ja sen jäsenet tai taidepoliittinen vaikuttaja. Se voidaan myöntää myös henkilölle tai instituutiolle, jonka toiminta on esittävän taiteen näkökulmasta merkittävää. 

Teatterikeskuksen hallitus päättää vuosittain palkinnon saajasta tai nimeää erikseen henkilön päättämään palkittavasti yksin. Vuonna 2020 palkittavan valitsi Teatterikeskuksen hallitus. Vuoden Teatteriteko -palkintoa on jaettu vuodesta 1977 lähtien. 

teatterikeskus.fi

Kuva: Teatterikeskus (kuvassa tanssitaiteilija Mira Kautto ja Teatterikeskuksen vt. toiminnanjohtaja Kaisa Paavolainen Thalia-juhlassa 9.3.2020)

 

Theatre Act of the Year award for Contemporary Art Space Kutomo

Contemporary Art Space Kutomo was granted the Theatre Act of the Year award by the Finnish Theatre Centre in the Thalia gala on 9.3.2020. The yearly recognition brings forth a significant artistic, creative or political deed in the performing arts field. The justifications of the award highlighted Kutomo’s importance in providing a diverse and versatile practice and work space and artist residency for performing arts acts operating on scarce resources. 

teatterikeskus.fi

Photo: Theatre Centre (in the photo dance artist Mira Kautto and Theatre Centre’s acting executive manager Kaisa Paavolainen in Thalia gala on 9.3.2020)