Ehkä-tuotannon yleisötyöntekijä-kirjoittaja Heidi Horila on kevään 2024 aikana seurannut Masi Tiitan uuden teoksen Auringonvalo lattialla valmistumista Nykytaidetila Kutomon residenssissä. Toukokuussa Horila haastatteli esityksen työryhmää ja kirjoitti keskustelun pohjalta jutun. Ehkä-tuotannon osatuottama teos kantaesitetään Nykytaidetila Kutomolla torstaina 13.6.2024.
Luonnonvalo valuu Masi Tiitan tanssiteokseen, joka käsittelee ajan kerrostumia ja venymisiä
Nykytaidetila Kutomolla tanssijat Mikko Niemistö, Ella Skoikka ja Anna Torkkel luovat hitaita muotoja ja liikkeitä lattiapinnassa ja vähitellen myös pystyasennoissa. Liikkeiden sitkoisuus ja rytmiset vaihtelut synnyttävät hieman levotontakin kitkaa ja kahnausta tilassa kuultavan Morton Feldmanin (1926–1987) Triadic Memories -pianoteoksen kanssa. Pitkäkestoisista pianosävellyksistään ja elokuvamusiikistaan tunnetun nykysäveltäjän teoksessa on atonaalista, tihenevää jännitettä samalla, kun se kehkeytyy ja varioi itseään hyvinkin hitaalla tempolla.
Menossa ovat koreografi Masi Tiitan ja työryhmän Auringonvalo lattialla -teoksen residenssijakson harjoitukset. Teos kantaesitetään Nykytaidetila Kutomolla, ensi-ilta on 13.6. -Teoksen lähtökohtina on ollut tietyn, totutun aikakäsityksen venyvyys ja koettelu, jota musiikki ja tanssijoiden liike osaltaan luovat, suhteessa toisiinsa, tähän tilaan ja arkimaailmaamme, Tiitta kertoo.
Tiitan mukaan juuri Feldmanin musiikilla on kiinnostava paikkansa teoksessa, sillä vuodelta 1981 peräisin oleva Triadic Memories saattaa kuljettaa melodisesti ja rytmisessä mielessä tiettyyn suuntaan, ja sitten yhtäkkiä vetäistä maton ikään kuin jalkojen alta. Musiikki ei rakennu loogisesti, siinä mielessä miten korva on musiikin etenemisen ehkä tottunut mieltämään ja kuulemaan.
-Paitsi sävelet, myös tauot ja hiljaisuudet teoksessa tehostavat tätä vaikutelmaa. Se, mitä tästä ja tanssin asettumisesta yhdessä musiikin kanssa syntyy, on oikeastaan vapautta, Tiitta kuvailee.
Tanssijat puolestaan kokevat musiikin läsnäolon ikään kuin yhtenä elementtinä teoksessa muiden joukossa. Tanssi syntyy muun muassa omien liikkeellisten tehtävien perusteella, eikä sitä luoda musiikkiin itsessään.
-On aika jännää ja kummallistakin tutkia, millaisen yhdistelmän liike ja musiikki tilassa lopulta muodostavat. Tässä voi kokea sekä hämmennystä että kohotettua olemista, jotain hervotontakin, Anna Torkkel sanoo.
Ella Skoikalle ja Mikko Niemistölle teoksessa oleminen on vahvaa keskittymistä, jopa meditatiiviseen olotilaan lipumista.
-Yhdessä hetkessä voi olla tosi keskittynyt siihen omaan tehtävään, ja yhtäkkiä musiikin kautta voi havahtua johonkin laajempaan tunnelmaan, Skoikka pohtii. -Itse saatan hetkittäin vaipua jonnekin unen rajamaille. Ajallisuus hämärtyy ja samaan aikaan voi kokea tosi monia erilaisia tuntemuksia, Niemistö jatkaa.
Työryhmässä ovat lisäksi valosuunnittelija Jenni Pystynen, pukusuunnittelija Hanne Jurmu ja kuvataiteilija Elina Vainio. Vainion kanssa Tiitta työskenteli aiemmin jo Palais de Mari -teoksessa vuonna 2022, ja Auringonvalo lattialla onkin jatketta sille.
Vainio on käyttänyt aiemmin materiaalinaan muun muassa hiekkaa. Vaikka nyt ei hiekkaa Kutomon lattialla nähdäkään, on Vainion paraikaa työstämässä, lattialle levitetyssä hallaharsossa sävyltään ja tuntumaltaankin jotain hiekkamaista. Harso toimii samalla näyttämön rajauksena.
Kun kyseessä on tila, jossa luonnonvaloa pääsee valumaan sisään ikkunoista, luodaan myös visuaalisuudella vuoropuhelua esitystilanteessa syntyvän valon kanssa.
-Aikomuksenani on maalata materiaalin pintaan akryylilla ikään kuin akvarellimainen maalaus. Käytän okraa ja muita lämpimiä, kellertäviä sävyjä, ja tutkin niiden suhdetta päivänvaloon ja sen rytmiin, Vainio kertoo.
Myös teoksen valosuunnittelua toteutetaan luonnonvalon ehdoin, päivänvaloa simuloiden. Vaikka auringonkierto itsessään pysyy muuttumattomana, ei sääolosuhteita voi hallita. Pilvisen tai sateisen päivän valotilanne on aivan erilainen kuin aurinkoisen.
-Tämä antaa tiettyä ilmavuutta tekemiseen, kun kaikkea ei voi kontrolloida. On samalla vapauttavaa, kun voi heittäytyä olosuhteen ja sattuman armoille, Jenni Pystynen iloitsee. -Olen myös viime aikoina antautunut intuitiiviselle tavalle työskennellä, menemällä sitä kohti, mikä kiinnostaa, kertoo puolestaan teoksen pukusuunnittelusta vastaava Hanne Jurmu.
Hän suunnittelee käyttävänsä taidemaalari Geneviéve Assen (1923–2021) mukaan nimettyä sinistä asuissa. Savunsinisenäkin tämä sävy tunnetaan. Koko teosta voikin työryhmän mielestä katsoa ja kokea sekä tanssin, musiikin että kuvataiteen ja moniaistisuuden kautta.
Teosprosessin taustalla on myös Masi Tiitan ajatusleikki siitä että esitys olisi tehty 90-luvulla. Hän on syntynyt 80-luvulla ja 90-luku näyttäytyy hänelle nostalgisena ajanjaksona.
-Varmaan se ajatus on myös epätosi. Menneisyyteen kohdistuva haaveilu on kuitenkin ollut inspiroivaa ja vapauttanut vaatimuksesta olla ajankohtainen. Tällä teoksella haluamme kutsua ihmisiä kokoontumaan yhteisesti kokemaan juuri tämän hetken ja näkemään sen kauneuden, Tiitta summaa.
HEIDI HORILA
4.6.2024
Kuva: Hertta Kiiski (Nykytaidetila Kutomo, 2020)